Roosan karvanlähtö alkaa olla loppumaisillaan, mutta kissat kyllä paikkaa parhaansa mukaan jos joku kohta meinaa jäädä vaille karvakuorrutusta.

Tänään kävin kaikki koirat läpi harjalla tai sualla, sekä leikkasin kynnet. Gealta pesin vielä hampaatkin. Ikävää kesän näyttelyitä ajatellen että Iita tiputtaa turkin pois.

Perjantaina lähdimme viimeisellä lautalla Tallinnaan Tiinan ja Titan kanssa, matkassa mukana napolinmastiffi Liisi ja englanninmastiffi Otso. Keli ei ollut kovinkaan miellyttävä, melkoinen tuuli ja vesisadetta. Samanlainen sää jatkui Viron puolella, lisänä pimeys joten eksymiselle oli erittäin suotuisat olosuhteet. Satamasta löydettiin sujuvasti pois ja hetken ajelun jälkeen löysimme vahingossa Susi Hotellin, jossa Titta yöpyi. Tiinan ja minun majapaikkaa (Mahtra Hostel) ei sitten löytynyt millään... Ehdittiin eksyä lentokentälle ja jonnekkin Pietariin vievälle tielle ennenkuin hostelli löytyi ja pääsimme majoittumaan klo 2 yöllä.

4 tunnin unien jälkeen ylös, koirille ruokaa, tavarat autoon ja keula kohti Titan hotellia ja siitä näyttelypaikalle. Eli ensin eksyminen matkalla hotellille, sen jälkeen harhailua Tallinnassa. Mielenkiintoista kyllä, yhtäkään opastetta ei ollut näyttelyalueelle. Seurasimme Viron kilvissä ollutta autoa jossa näkyi koirahäkki ja pääsimme perille.

Täytyy olla todella tyytyväinen että meillä oli teltta mukana! Aamupäivän sataa tihutti vettä ja tuuli koko ajan. Ilman sadetakkia ja telttaa olisimme olleet märkiä jo ennenkuin Otso (Biboland Kingston Love) meni kehään. Mastiffeja oli ilmoitettu kaikenkaikkiaan 4 kappaletta, junnuihin sekä narttu että uros, 1 avoin ja 1 valio uros. Otso oli junnuissa joten pääsimme kehään ensimmäisinä. Ja voi tuska sentään... Meillä taisi ensimmäinen kierros mennä niinpäin että Otso esitti minua eikä päin vastoin Ennen toista kierrosta pannan asennon korjaus ja sitten mentiin minun tahdissa kierros. Ainoana junnu-uroksena Otso sai samantien junnusertin Junnunartun käytyä kehässä saamassa eh:n, meille tuotiin Juniori-Voittaja ruusuke ja jäimme odottelemaan parasuros-kehää. Molemmat urokset saivat eh:t, joten mennessäni uudestaan kehään minulle ojennettiin Rop-ruusuke. Ilmeisesti ilme oli sen verran hölmö että kehis kysyi enkö haluakaan sitä. Ei siis kovin huonosti junnu-urokselta: Eri, jun-sert, ROP, Est JW-12, Est W-12!

Liisi valioluokan nartuissa ainoana sai erin ja paras narttu-kisassa tuli toiseksi. Liisi sai myös Eestin sertin, joten siitä tuli EST MVA.

Juniori-BIS kehää ja ryhmäkehää odotellessa sade laantui mutta tuuli yltyi. Sieltä täältä alkoi telttojen kiinnitykset pettää ja teltat alkoivat lähteä tuulen mukaan. Eikä poikkeusta tehnyt meidänkään telttamme... Eipä siinä muu auttanut kuin laittaa teltta ja tavarat kasaan.

Juniori Voittajien BIS-kokoomakehä oli yksi suuri kaaos. Kehäsihteeri saapui kehään vasta pitkän ajan kuluttua kuulutuksesta jossa Junnuvoittajia pyydettiin kokoomakehään. Ja kun kehässä olivat yhtä aikaa kaikki sinä päivänä arvostellut rodut, voi jokainen miettiä kuinka paljon siellä oli tilaa. Otsolla odottaminen ei kuulu vahvoihin puoliin, joten sen kanssa kokoomakehässä odottelu ei ole mukavaa. Nameja kului kiitettävä määrä ja siltikin herra Osmankäämi pyöri selällään nurmikolla, yritti mennä tutustumaan viereiseen rotikkaan, mähmäsi edellä olleen pyreneittenmastiffin persvillat lihapullaan jne. Kuten arvata saattaa, ei mastiffi päässyt jatkoon junnuvoittajien isossa kehässä.

Ryhmäkehässä oli onneksi kehis paikalla samantien ja hiukan väljempää. Mutta se odottaminen oli taas tuskaa. Nyt mastiffi nuorukainen sitten alkoi repiä kuolapyyhettään kädestäni ja pyöri yhtäaikaa selällään... Saattoi olla että muut "tosinäyttelykoirien omistajat" katsoivat meitä hiukan paheksuen Ryhmässä sijoittuivat perinteiset näyttelyrodut, kuten mustaterrieri ja nöffi.

Kaikenkaikkiaan kiva reissu. Yllätyksenä tuli miten vähän koiria Virossa on näyttelyissä. Maan Voittajanäyttelyssä oli 16 kehää ja samalle urheilustadionille (-kentälle) mahtui agi-kisat, 3 erikoisnäyttelyä ja vielä jäi tyhjääkin tilaa.

Otsolla kehä heti aamusta ja paplarit tietenkin vasta ilapäivällä. mutta parempi niinkuin kehät päällekkäin.

Otso junnuissa ja kehään mentäessä Soile Bister sanoi suoraan että oli kehiksille sanonut ettei tarvitse junnu mastiffia varten kirjoittaa valmiiksi serti- tai ROP-kortteja Mutta niin se vaan Otso-poika veti Eri1, sa, pu1, sert ja ROP!

Gea nuortenluokassa Eri2, ei sa:ta.

Ryhmäkehässä ei sijoitusta, vierestä vietiin molemmin puolin.

Pitkän kuivan kauden jälkeen satoi sitten pari päivää kunnolla vettä, joten maa oli ainakin kostea. Jälki kulki kaikenlisäksi suolla.

Janalle lähetettäessä Iita ei ensin irronnut juuri ollenkaan vaan jäi pyörimään eteeni, lähetin uudestaan (liekö niin saanut edes tehdä...) ja sitten irtosi. Lähti jäljestämään varman näköisesti ja olin aivan varma että lähti takajäljelle, kun siinä suunnassa oli juuri tulossa vastaan tie. Tuomari ei kuitenkaan huutanut takaisin, joten lähdin perään. Eka keppi löytyi vähän matkan päästä ja omalla jäljellä oltiin. Ennen tietä oli ensimmäinen kulma ja seuraavaksi iso oja... Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin että jälki menee ojan yli. Koira pääsi yli toisella yrittämällä, minä en. Koira mukaan ja kiertämään tielle jotta päästään ojasta ohi. Iita nosti jäljen uudestaan vastapenkalta ja taas mentiin. Tässä vaiheessa olin jo kastunut kokonaan ja kirosinkin itsekseni että miksi pitää ajaa melkein toiselle  puolelle Suomea hankkimaan flunssa.

Jälkimaasto oli melko vaikeakulkuista, välillä eteenkaatuneita ranteen paksuisia puita, reilun puolenmetrin korkuista suopursua, välillä taas sammalpäällysteistä kalliota joka oli erittäin liukasta. Kaikki kepit kuitenkin löytyivät. Jäljeltä tielle tullessani totesin etten tosiaankaan löydä autoa itse, vaan piti soittaa koetoimitsijalle että olen melkein eksyksissä. Auto löytyi ohjeiden mukaan, äkkiä palauttamaan kepit.

Esineruudussa pienen haahuilun jälkeen Tii toi vaadittavan esineen. Tämän jälkeen jälkemme tehnyt nainen tuli onnittelemaan että koirani tosiaan osaa asiansa. Hän oli jo jälkeä tehdessään todennut ettei se ole helpoimmasta päästä alokasjälkiä.

Tottista varten ajettiin pitkän matkan päähän kentälle. Iita suoritusvuorossa ensimmäisenä, eikä se ollut ollenkaan kuulolla. Iita touhusi ihan omiaan, mukana kulki suurinpiirtein, mutta jäljesti kaavion läpi. Ainoat hetket kun esitti seuraamista, oli hitaan käynnin aikana ja pysähdyksen jälkeen. Ei mennyt maahan... Tasamaanouto meni ihan kivasti, mutta hyppy ja este taas ei. Ei edes yrittänyt hypätä ja esteelle koitti nousta mutta kiersi kuitenkin. Eteenmenossa meni maahan vasta kolmannella käskyllä. Paikallaan pysyi, vaikkakin kuikuili ja haisteli minkä ehti.

Maasto 194, tottis 58. Yhteensä 252. Tuomarina Jani Heinilä.

Pidin jäällä kävelemistä hyvänä ideana tasan niin kauan kun ensimmäisen kerran kuulin jään pitämää ääntä noin 50 metriä rannasta. Lohduttauduin ajatuksella että on siellä moottorikelkkojakin ajellut, joten kaitpa se kestää yhden akan ja 3 koiraa. Aivan mahtava sää oli kyllä tepastella jäällä, tuuli oli melko kylmä mutta se auringonpaiste! Ja koska oltiin aamupäivästä liikenteessä, oli hyvä hankikanto riippumatta missä kohtaa käveli.

Käytiin koirien kanssa tutkimassa erästä saarta jonkin matkan päässä lähtöpaikalta. Takaisin päin lähtiessä ei päästy pitkääkään matkaa kun jää alkoi pitää kamalaa plopsetta ja rätinää. Ikävintä oli että suoraan jalkojen allakin alkoi ritistä. Olin aivan varma että tipahdan jäistä läpi ja kuolen siihen paikkaan. Pelkään vettä muutenkin, joten ajatus jääkylmästä vedestä, toppavaatteista ja jäälle pyrkimisestä avannosta sai melkein pissat tulemaan housuun... Puoliksi levitoiden kipitin kiireesti eteenpäin jos vaikka löytyisi äänetöntä jäätä jalkojen alle. Pitkään aikaan en ole pelännyt niin paljon! Autolle päästessä oli olo melkoisen helpottunut.

Illalla käytiin vielä treenaamassa koko poppoon kera. Ensimmäisenä oli vuorossa Iita, palkkana lelu. Haukuttiin ja seurailtiin, lisäksi tehtiin eteenmeno liian lyhyenä ja muutenkin vähän vastoin taiteen sääntöjä ;)

Gea keskittyi melkeinpä kaikkeen muuhun paitsi minuun... Lumikökkäreet, lumen alta pilkottava hiekka ja muut ihmiset olivat paljon mielenkiintoisempia kuin minä. Kyllä se sitten minuunkin keskittyi, ja saatiinpa vielä kehuja että ollaan treenattu perusasentoa kun se alkaa sujua. Todellisuudessa ollaan treenattu hävettävän vähän Mutta ehkäpä se siitä vielä.

Roosa-Liina pääsi myös tosi toimiin. Nenä vei taas pientä ajokoiraa, mutta lopulta nenä nousi ja koira keskittyi. Tehtiin perusasentoa, pieniä seuraamispätkiä, takaosan siirtoja ja kontaktiharjoituksia. Päätin myös ottaa riskin ja otin hihnan kokonaan irti. Aiemmin hihna on aina roikkunut mukana, tai ainakin pannassa on ollut jonkinlainen narunpätkä, mutta nyt mentiin pelkällä pannalla. Ja koira on tallella edelleenkin Taitava Töhö!

Otin Iitan vielä autosta treenaamaan. Jatkettiin erimittaisilla seuraamispätkillä. Huomasin sitten että koiran jalojen vieressä on verta lumella ja kun Iita siirsi oikeaa etujalkaa, jäi lumeen iso läikkä verta. Eli taas on töppöset auki. Nyt sitten katsotaan miten homma etenee, tarvitseeko tämän viikon loput treenit vaihtaa naksutteluun ja kohtaamisharjoituksiin vai kestääkö tassu lelulla palkaamisen erittäin todennäköisesti edelleenkin kovalla ja karhealla alustalla.

Tänään treenattiin sitten jo sillä mielellä että kevät on tulossa ja sen myötä kokeetkin, jos vaikka tänä vuonna kävisi muutamassa kokeessa jollain koiralla pyörähtämässä. Kenellä ja missä lajissa, se jää nähtäväksi.

Iitan kanssa tein pallo palkalla seuraamista, henkilöryhmää ja pienen paikkamakuun. Onnistui kivasti varsinkin siihen nähden että Iita on ollut täydellisellä tauolla kaikista harrastuksista jonkin aikaa. Niin on kyllä muutkin koirat. Toisen kerran kun otin Iin autosta tein jääviä, istumista ja maahanmenoa. Onnistui hyvin. Lisäksi kokeiltiin eteenmenon lähetys ehkä puolikkaalla matkalla koeliikkeeseen verrattuna, juoksi suoraan ja kovaa :)

Gea teki pikkuisen perusasentoa ja tutustui vieraisiin ihmisiin. Olen kyllä kovin ylpeä kun pikkusintti ei haukkunut ihmisille ollenkaan :) Jotain kehitystä.

Gean kouluttamisen suhteen tuntuu että olen jumissa. Se tekee ihan hyvin kädellä avustamalla sivulletulon, mutta jos avustamista vähentää yhtään, koko homma menee pipariksi. Ja se oikea paikkakaan ei ole vakiintunut, seilaa jonkin verran sekä eteen-taakse suunnassa että sivuttain. Varsinkin se sivuttaissuuntainen on ongelma sen suhteen etten vaan astu Gean jaloille. Välillä kun Gea on ihan kiinni jalassa ja välillä sitten parinkymmenenkin sentin päässä.

Mutta tämän päivän treeneihin olen tyytyväinen.

Roosa tosiaan piti yhteyttä. Kävi tekemässä lenkin metsässä, kun ei löytynyt tuoretta jälkeä, tuli pyörähtämään meidän luona. Ei siis menty samaan tyyliin "päästä koira irti ja seuraavan kerran näet sen ehkä 5 tunnin päästä" kuin ennen. Oli todella ilo kulkea Roosan kanssa kun paikkaa pystyi vaihtamaan sujuvasti ja tiesi että koira hakee lähimaastossa.

Aamupäivällä saatiin yksi todella lyhyt ajo, ehkä vajaan 10 min ja sekin katkonaista. Ajo kulki mäntytaimikossa joka oli ainakin minulle todella hankalaa kulkea. Ajon jälkeen kuljettiin jonkin matkaa metsäautotietä koiran hakiessa tien molemmin puolin. Kun mitään ei löytynyt, lukuunottamatta lukuisia hirven jälkiä, lähdettiin takaisin autolle päin. Ja koira tosiaan kulki mukana

Matkalla autolle vastaan tuli toinen ajokoiraporukka joten otin Roosan hihnan päähän. Katseltiin kartasta mihin päin hajaannutaan ettei koirat sitten sotke toistensa hommia. Koira autoon, meillä evästauko ja sitten paikan vaihto. Tähän mennessä koira oli ollut metsässä reilun 3 tuntia.

Ennekuin päästiin uudelle paikalle, törmättiin toiseen ajokoiraporukkaan jonka koira oli loukannut jalkansa. He sanoivat koiran ajaneen ainakin yhtä, todennäköisesti 2 jänistä lähimaastoissa. Auto parkkiin ja koira irti. Roosasta kyllä huomasi että askel ei ollut enää yhtä kevyt kuin aamulla, mutta silti se haki hyvin.

Kaveri joka oli ollut metsällä omien koiriensa kanssa tuli morjestamaan meitä ja laitettiin hänen gepsi Roosalle kaulaan. Tiheästä kuusikosta lähtikin ajo hetken odottelun jälkeen. Ensi alkuun todella katkonaista, mutta kun Roosa sai homman alulle alkoi touhu muistuttaa ihan oikeaa jänisajoa.

Kaikkinensa ajo kesti reilun tunnin verran. Edellä oli ilmeisesti kokenut koiran öllittäjä, homma loppui nimittäin mitä ilmeisemmin siihen että jälki alkoi olla liian vanhaa Roosalle ja jäniksen tekemän paluuperän selvittäminen kesti sitten niin kauan ettei koira antanut enää ääntä. Seurasi todennäköisesti kyllä jälkeä, kun tuli "omia" jälkiään takaisin tielle. Jäniksen jäljet näkyivät hyvin metsätiellä johon oli varissut paljon lehtikuusen neulasia.

Tyytyväinen voi olla Roosan työhön eilisen osalta. Nyt koira ei ole ollut yhtä väsynyt kuin viimeksi, hieman jäykän oloinen kylläkin. Mitään ei myöskään mennyt rikki, käpälät ovat ehjät. Huulet ja varpaidenvälit punoittavat vähän ja kuonossa olleen syylän Roosa kadotti jonnekkin metsään.

Iitaa närästää... On nyt oksentanut muutaman kerran, ensimmäiset johtuivat liian isoista luunkappaleista jotka eivät sulaneet, seuraavia paria kertaa en osaa sanoa miksi. Eilen kuitenkin kiinnitin huomiota kun Iita röyhtäili jatkuvasti ja maiskutteli silloin tällöin. Johtuneeko sitten kasvissoseesta? Sose on kesällä tehtyä enkä enää muista mitä siinä on, vihertävää väriltään. Viimeisin satsi jonka tein pakkaseen viime viikolla sisältää suurimmaksi osaksi kaalia, katsotaan kuinka käy. Todennäköisesti pienennän Iitan kasvismäärää jo nyt, kakkaamisessa ei ainakaan ole ollut suurempia ongelmia. Kasviksilla yritän muutenkin pitää suolensisällön pehmeänä, luut kun kovettavat mahaa melkoisesti.

Edellisellä kerralla kun siirsin koirat kokonaan raakaruoalle, eli saivat vähintään puolet ruokamäärästään luita, huomasin että ensi alkuun molemmilla isoilla koirilla oli mahat TODELLA kovalla. Kun olivat syöneet samalla tavalla kuukauden-pari, mahat olivat tottuneet luunmäärään ja kakkakin alkoi olla hieman pehmeämpää. Nyt kaikilta koirilta ovat luut olleet minimissään viime syksyn jälkeen kun Roosa ei kestänyt luun syömistä ollenkaan suolistotukoksensa jälkeen. Leukojen käyttö on Roosalle "se juttu" heti metsästyksen jälkeen, joten en halunnut kuisata sitä sillä ettei se saa luuta vaikka toiset söisivät niitä vieressä.

Gea nirsoilee. Johtuuko sitten siitä että ruoan seassa on Megadermiä vai mistä. Kesällä Gealla oli myös nirppiskausi päällä, toivotaan että menee nytkin ohi. Luut ovat kyllä kelvanneet hyvin, mutta kuppiin laitettavaa ruokaa vain närppii vähän ja sitten joko lähtee haihattelemaan johonkin tai jää vahtimaan kuppiaan vähän matkan päähän.